Sugarcafe.fi-sivuston aloitussivu

Tervetuloa Sugarcafe.fi-sivuston makoisaan maailmaan! Tällä sivustolla tutustumme kahvila- ja catering-toimintaan pohtimalla esimerkiksi, kuinka alan yrityksestä haaveileva voi ottaa selvää, ovatko omat unelmat toteuttamiskelpoisia ja millaisia asioita kannattaa yleensäkään pohtia ennen oman alan yrityksen pystyynlaittoa.

Kenelle Sugarcafe.fi on suunnattu?

Tämä sivusto on suunnattu kaikille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita kahvila- ja catering-alan toiminnasta. Jos haaveilet vaikkapa oman kahvilan perustamisesta, kannattaa lukea tätä aihetta käsittelevä artikkelimme, josta löytyy myös hyviä vinkkejä, joiden avulla voit erottua muista saman alan yrittäjistä ja suunnata kahvilasi kohti menestystä.

Jos taas olet kiinnostunut luksuskahveista, kannattaa lukea tätä aihepiiriä käsittelevä mielenkiintoinen artikkelimme. Esittelyssä on esimerkiksi kakasta valmistettu kahvi, josta on syntynyt melkoinen trendi, joka on kuitenkin saanut aikaan myös suuria soraääniä eläinten suojelijoiden osoitettua niitä epäkohtia, joita kyseisen kahvin tuottamiseen liittyy. Eläinrakas kahvifani ei välttämättä valitsekaan juuri tätä kahvia, mutta kissa- tai pupukahvilan hän saattaa valita.

Sivustomme esittelee myös vaihtoehtoja kasinoteemaisen illanvieton luomiseksi. Tässä kohtaa on monia vaihtoehtoja luksusmaisesta teeman toteutuksesta hieman vaatimattomampaan ja kenties luovempaan vaihtoehtoon, jolle vain mielikuvitus asettaa rajat. Ensimmäiselle vaihtoehdolle sen sijaan lompakkosi paksuus saattaa asettaa rajat.

Mikä on Sugarcafe.fi-sivuston tarkoitus?

Sivustomme tarkoitus on ensinnäkin tarjota kahvila- ja catering-alaan liittyvää faktatietoa. Jos haluat esimerkiksi perustaa alan yrityksen, on tärkeää, että tiedät, mistä lähteä liikkeelle. Hyvät neuvot ovat tässä tapauksessa tarpeen ja sivustomme jakaakin näitä vinkkejä alkaen liiketoimintasuunnitelman laatimisesta kilpailijoihin tutustumiseen. Myös kahvila-alalla kilpailu on kovaa, eikä yritystoimintaan tule rynnätä ennen perinpohjaista suunnittelua. Sivustomme tarjoaa myös vinkkejä, joiden avulla kahvilasi voi erottua valtavirrasta. Eläinrakas kahvilanpitäjä voi esimerkiksi tarjota muille eläinrakkaille mahdollisuuden nauttia kahvikupillisesta ja muista herkuista eläinten parissa. Kissakahviloita Suomesta jo löytyykin ja löytyypä maasta ainakin yksi pupukahvilakin, mutta ehkäpä samantapaisille kahviloille olisi lisääkin kysyntää. Suomalaiset tunnetaan lemmikkihulluina mutta kaikilla ei suinkaan ole mahdollisuutta hankkia omaa lemmikkiä. Tässä voisi olla vielä hyödyntämätöntä markkinarakoa.

Sivusto tarjoaa tietoa myös erilaisista luksuskahveista, joita ei ihan joka kahvilasta saakaan, mutta jotka saattavat olla mielenkiintoisia tuttavuuksia. Innokkaiden kahvinjuojien on myös tärkeää tietää niistä eettisistä seikoista ja mahdollisista epäkohdista, joita kahvintuottamiseen saattaa liittyä. Tiedon sanotaan lisäävän tuskaa, mutta se voi myös lisätä mahdollisuuksia tehdä eettisiä ja vastuullisia valintoja. On kurjaa, jos oman kahvikupillisen vuoksi esimerkiksi eläimet ovat joutuneet kokemaan epäinhimillistä kohtelua ja kärsimystä. Luksusstatus ei välttämättä ole mikään tae siitä, että tuote olisi eettinen tai vastuullisesti tuotettu. Osa kuluttajista saattaa uskoa näin ja tähän epäkohtaan haluamme puuttua.

Toivomme, että sivustomme toimisi kahvila- ja catering-alaan liittyvän keskustelun mahdollistajana ja että se auttaisi tuomaan yhteen aiheesta kiinnostuneita lukijoita. Tämä voisi osaltaan auttaa kehittämään suomalaista kahvilakulttuuria, joka ei vielä kaikilta osin vastaa maailman kärkeä. Toisaalta Suomella olisi tälläkin saralla runsaasti tarjottavaa. Esimerkiksi suomalaiset leivonnaiset ovat yksinkertaisuudessaan kovin herkullisia ja vaikkapa mustikkapiirakasta saattaisi hyvinkin tulla seuraava kahviloiden suuri hitti, jos vain sen markkinointiin ja brändäämiseen käytettäisiin hetki jos toinenkin. Mustikathan tunnetaan jo suurena superfoodina ja enää tarvitsisikin onnistua brändäämään mustikkapiirakka perinteisenä superherkkuna, jota kehtaa tarjoilla hienoimmissakin kahviloissa, siitä huolimatta, että herkku värjää hampaat sinisiksi.

Kaiken kaikkiaan sivustomme pureutuu kahviloiden, kahvin ja cateringin maailmaan ja tästä aiheesta riittäisikin kirjoitettavaa vaikkapa useamman sivuston verran. Toivomme, että kattavan tietopaketin lisäksi sivustomme tarjoaisi myös viihdettä aiheesta kiinnostuneille lukijoille. Tervetuloa viihtymään ja oppimaan!